perjantai 7. tammikuuta 2011

Uuteen vuoteen jotain ihan uutta

Siitä taitaa olla puolisentoista vuotta kun ensimmäisen kerran uskaltauduin tarttumaan pitsi- tai huiviohjeeseen, ihanien neuleystävien yllytyksestä. Sen jälkeen olen neulonut isompaa ja pienempää huivia, ohuemmalla ja paksummalla langalla, pitsillä ja ilman. Huivit ovat vieneet minut aivan täysin mukanaan, joten lienee soveliasta, että ensimmäinen oma mallini on yksikertainen käyttöhuivi.

Joten ladies and gentlemen, saanko esitellä:

Sammahinen





Huivin idea lähti siitä, että neliskanttinen on oikeastaan aika kiva muoto, mutta minua miellyttäviä ohjeita on aika vähän. Ja koska huivien yleiset rakenteet oli jo tulleet tutuiksi, ja ohjeita on kirjat ja netti pullollaan, niin ei se paljoa ihmettelyä tarvinnut, että suunnitelma oli jo ihan silmukoiden luomista vaille valmiina. Langaksi valitsin vironvillan, sillä sitä oli kertynyt vyyhti jos toinenkin lankalaatikkoon. Mallineuleet on Traditional Knitted Lace Shawls kirjasta, ja myös kaiken muun olennaisen suunnitteluun löysin tämän pikkukirjan sivuilta.





Lopullinen koko on "ihan kiva", eli noin 1,5m x1,5m. Hyvin mahtuu kääriytymään ja taittelemaan kulmittain tai poikittainkin. Lankaa meni n 350g 2/8 vironvillaa, eli noin 1500m. Ja niin kuin huivin innoittajan toimineet alkuperäiset britteinsaarten huivit, tämäkin on suunniteltu rouheaksi käyttöhuiviksi.

Ja mistä niitä saa? No mikäli vain osaan, niin saatan tarjota ohjetta Ullaan. Koeneulojakin jo olisi. Ja kiitokset vielä hienosta mallinimestä irkkikaverille - ilman monen ihmisen yllytystä ja kannustusta ei tätä tekelettä olisi luotu, joten eiköhän se ohjekin tule, kun vähän potkii.